Lola

2 kk (Kuva © Salla Salmi)

Piantagione Alfa Frida, kutsumanimeltään Lola
Englanninspringerspanieli, käyttölinjainen
Narttu
Maksa-valkoinen
Syntynyt 26.5.2016 

Lola KoiraNetissä


Lola saapui meille 31.7.2016. Se on iloinen ja todella miellyttämishaluinen koira. Lola on monessa tilanteessa ennakkoluuloton ja kaikkeen positiivisesti suhtautuva tapaus. Joskus uusissa tilanteissa oman omistajan tuki on kuitenkin tarpeen. Lola on vahvasti Janin koira, vaikka kyllä se minustakin tykkää kovasti. Kotioloissa Lola on miellyttävä kotikoira, se on lähes täysin hiljainen ja tykkää rentoutua ihmisen kyljessä sohvalla. Ulos lähdettäessä energiaa olisi muillekin jakaa ja parhaimmillaan Lola onkin, kun se pääsee juoksemaan metsään tai reuhkaamaan koirakamun kanssa koirapuistoon. Lola tahtoisi olla aina kaikkialla ja kaikessa mukana. Alussa varsinkin minulta vaati totuttelua jaloissa alati pyörivään koiraan, mutta nykyään on outoa, jos Lola ei ole kotona. Koulutettaessa Lola on innokas ja oppii nopeasti, taipumusta spanielin tehtäviin löytyy todella paljon. 


5 kk (Kuva © Emmi Mäkinen)

6 kk (Kuva © Jani Eskola)

8 kk (Kuva © Emmi Mäkinen)


Tavoitteet
Päätavoitteena on kouluttaa Lolasta ylösajava ja noutava lintukoira Janin metsäkaveriksi. Jani haaveilee Lolalle myös uraa metsästysjäljestyksen parissa. Lisäksi minä haluaisin alkaa harrastaa sen kanssa pienimuotoisesti tokoa tai agilityä, etsimme vielä sitä mikä on meidän oma laji. Myös mätsäreissä haluaisin Lolan kanssa käydä silloin tällöin. Varsinaisiin näyttelyihin Lolalla ei ole asiaa, koska se on käyttölinjainen, tässä rodussa näyttelylinjaiset ovat aivan eri kaliiperissa. Metsästyskokeisiin ei Lolan kanssa tähdätä, sen sijaan spanielien taipumuskokeisiin sen kanssa saatetaan mennä.