Kyläilyä ja treenausta

Ajattelin kirjoittaa meidän viikonlopusta ja siinä samassa vähän lisää siitä, mitä Lola jo osaa ja missä olisi parannettavaa. Kuvat ovat puhelimella otettuja, koska ei huomattu ottaa kameraa menoihin mukaan, joten laatu ei ole parhain, mutta saa sentään jotain käsitystä. Lauantaina menimme kylään Janin tädin luo. Jälleen yksi uusi paikka ja uusia tuttavuuksia, niistä jännittävin tietysti perheen iso musta sekarotuinen koira. Lola on pelännyt jonkin verran isoja koiria, joten tämä tapaaminen tuli tarpeeseen. Aluksi iso musta uroskoira oli Lolan mielestä todella pelottava, mutta aika nopeasti tyttö rohkaistui ja alkoi haastamaan toista leikkiin. Tämän koiran kanssa oli hyvä tutustua, koska se ei niinkään innostunut riehumaan Lolan kanssa. Se on lisäksi jo iällä, joten Lola pääsi tutustumaan vähän vanhempaan koiraan. Vierailu sujui muutenkin Lolan puolesta todella hyvin, se ei tehnyt asioitaan sisälle ja rauhoittui lopulta jopa nukkumaan. 

Vielä katsellaan vähän kauempaa...

...mutta ei aikaakaan, kun uskaltaa jo haastaa leikkiin.

Eilen eli sunnuntaina meillä oli luvassa kahvitteluja synttäreiden merkeissä, joten päätimme jättää Lolan harjoittelemaan yksinoloa. Sitä ennen kävimme kuitenkin treenaamassa ja leikkimässä hieman läheisellä kaukalolla, tarkoituksena väsyttää Lola, jotta se yksinolessaan lähinnä nukkuisi. Treenasimme istumista ja paikallaan oloa. Lola osaa istua ja odottaa vapaa -käskyä. Tässä kuvasarjassa Jani teki istumisharjoituksen siten, että istutti Lolan ja otti sen jälkeen muutaman askeleen poispäin. Sen jälkeen vapaa-käskystä Lola sai luvan tulla luokse vastaanottamaan kehut. 

Istu!

Muutama askel taaksepäin, koiran katse pysyy ohjaajassa.

Vapaa!

Minäkin tein samaisen harjoituksen Lolan kanssa hieman pienemmässä muodossa ja vähemmällä odotuksella. Lisäksi otin aluksi Lolalta lelun pois irti -käskyllä, istutin ja otin muutaman askeleen taaksepäin. Vapaa -käskystä Lola sai tulla luokse ja sai myös lelun takaisin.

Irti!

Ennen vapaa-käskyä...

Harjoittelimme myös hakukuviota yrittämällä saada Lola seuraamaan käsillä tehtävää edestakaista liikettä. Tähän Lolan innostus ei kuitenkaan oikein riittänyt, niin kuin on käynyt monesti aiemminkin. Se vaatii siis runsaasti lisää treenausta. 

Tässä hieman onnistunutta seuraamista...

...mutta sitten innostus lopahti.

Ilolla kuitenkin isännän luo!

Treenien jälkeen juoksentelimme ja leikimme vielä yhdessä, tässä siitä muutama kuva. 

Riehutaan!

Välillä myös irti -käskyllä lelu pois

Ja taas mennään!

Näiden treenien jälkeen Lola oli useamman tunnin yksin. Oli neiti kuitenkin jonkun verran hääräillyt yksinään, yksi pahvilaatikko oli saanut kylkeensä mojovan reiän. Joka kerta, kun jätämme Lolan yksin, opimme uusia asioita, jotka pitää yksin jättäessä muistaa ottaa huomioon. Yksinolokin alkaa kuitenkin vähitellen sujua, kerta kerralta paremmin. 

Sisäsiistiksi opettaminenkin on hyvässä vauhdissa. Lola ei ole enää öisin tehnyt asioitaan sisälle. Lisäksi se osaa jo aika hyvin osoittaa ovelle menemällä, että nyt on hätä, eikä sen ansiosta ole muutamaan päivään tullut mitään asioita sisälle. 

Tässä nyt hieman kuulumisia ja taitoja taas, myöhemmin lisää. :) Tähän loppuun on pakko laittaa vielä kuva tältä päivältä, tämä on kaikille niille, jotka epäilivät, etteivät Lola ja Pulla tule toimeen. ;) 

Ei ihan vierekkäin, mutta kuitenkin aika lähekkäin.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Lola!

Nyt kun au pair-urani on taputeltu, tämä blogi palaa alkuperäiseen ideaansa eli kertomaan meidän koiranhankinnasta, metsästyskoulutuksesta ja yleisestä elämästä lemmikkien kanssa. Palaan hieman ajassa taaksepäin ja kerron, miten tämä koira-asia on kehittynyt tässä kesän aikana. 

Aiemmin olen siis kertonut, että meillä oli kolme kenneliä, joissa kävin tutustumassa ennen reissuani Irlantiin. Yksi näistä oli eniten meidän mieleen ja jätimmekin kaksi muuta kenneliä ja keskityimme vain tähän yhteen sen jälkeen, kun kasvattajalta tuli tieto, että hyvin suurella varmuudella pentuja on tulossa kesäkuun lopulla. Vielä kesäkuussa sain kuitenkin sähköpostin kasvattajalta, joka kertoi, että narttu oli ultrattu ja se olikin tyhjä. Unelmat olivat murskana. Otin yhteyttä toiseen kenneliin, jonka olimme jo hylännyt, mutta siellä ei ollut enää narttupentuja vapaana. Julistin sukulaisille ja ystäville, että koiraa ei tulekaan tänä syksynä, katsotaan sitten joskus, jos pentuja on taas tiedossa.

SITTEN yhden kennelin kasvattaja vinkkasi sähköpostilla, että eräässä kennelissä on kaksi narttupentua vapaana. Pienen pohdinnan jälkeen laitoin sähköpostia tälle kasvattajalle, jolla oli pentuja vapaana. Hän oli otettu siitä, että nuoret ovat kiinnostuneet metsästyksestä ja sovimme, että Jani ja ystävämme (tämä yksi ja sama, joka oli kanssani kerran aiemmin käymässä kennelissä ja joka tietää koirista melkein kaiken :D ) lähtevät kennelissä käymään, ystävämme siis minun tilallani, koska olin jokseenkin estynyt vierailulle lähtemään. Vierailu sujui hyvin, kasvattaja piti Janista ja kehui myös, että meillä on lähituki kohdillaan, koska ystävämme tietää koirista niin paljon. Niinpä sovittiin, että narttu, joka oli kasvattajalla työnimeltään "Mini", muuttaa meille. Tässä kuvia, jotka otettiin silloin, kun Jani ja ystävämme olivat katsomassa pentuamme. 

Touhuilun jälkeen iski väsy...

Jani ja tuleva mettäkaveri :)

Emä Frida ja pennut

Jännittävän tästä pennun hankinnasta teki se, että minä en nähnyt pentua ennen luovutushetkeä. Se johtui kuitenkin puhtaasti olosuhteiden pakosta. Pennut olivat näet syntyneet jo toukokuun lopulla, joten ne olivat luovutusikäisiä heinäkuun puolen välin paikkeilla. Minä palasin Irlannista vasta heinäkuun lopussa, joten pentu oli kasvattajalla hieman yliaikaa. Vuokra-asuntomme oli irtisanottu, pois piti muuttaa heinäkuun loppuun mennessä eikä uutta asuntoa ollut vielä tiedossa. Kaikki oli siis melko kaaoottista. Saavuin Suomeen myöhään torstai-iltana (28.7.) ja pääsin pääkaupunkiseudulta kotikulmille vasta perjantaina. Lauantaina tyhjensimme hulluna ystävien avulla vuokrakämppämme ja sunnuntaina suuntasimme hakemaan perheen uutta jäsentä, joka oli jo nyt saanut uuden kutsumanimen Lola. Haimme Lolan pentutreffeiltä, jossa oli melkein kaikki kyseisestä pentueesta pennun ottaneet omistajat. Saimme kokeneelta metsästäjältä, Lolan isän omistajalta, vinkkejä, miten pääsemme metsästyskoulutuksen alkuun. Tapaamisen jälkeen hoidimme kasvattajan kanssa paperit kuntoon ja sen jälkeen Lolan matka kohti uutta kotia alkoi. 

Nyt Lola on ollut meillä kohta kolme viikkoa. Se on kotiutunut hyvin ja leimautunut selkeästi meihin, kaikista eniten Janiin. Olen suosiolla astunut hieman syrjään ja antanut Lolan leimautua Janiin vahvemmin, tuleehan siitä kuitenkin Janin metsästyskoira ja sen pitää kuunnella metsässä isäntäänsä todella ehdottomasti. Lola suorastaan palvoo Jania ja se on pelkästään hyvä asia. Näiden viikkojen aikana olemme yrittäneet saada Lolalle mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Olemme onneksi lomalla, joten olemme ehtineet keskittyä koiran totuttamiseen ja kouluttamiseen. 

Lola on opetellut autossa matkustamista ja yksin olemista. Molemmat sujuvat jo kohtalaisen hyvin, autossa Lola häärää jonkin verran häkkinsä patjan kimpussa, mutta se varmasti helpottaa, jos häkkiin antaa lelun tai luun. Hihnassa kulkemista on myös harjoiteltu, Lola tietysti vielä vetää jonkin verran, mutta siihen pyritään puuttumaan jo näin alusta lähtien. Nyt, kun majailemme väliaikasesti isäni luona maaseudulla, Lola pääsee usein ulos asioilleen vapaana. Hihnaulkoilua pitää kuitenkin harjoitella jatkuvasti, sillä jo parin viikon kuluttua pääsemme muuttamaan uuteen asuntoomme ja kaupunkielämä alkaa, joten nätisti hihnassa kulkeminen tulee olemaan tärkeää. Lolan kanssa on harjoiteltu myös perustottelevaisuutta, istumisen oppiminen on jo hyvässä vauhdissa. 

Metsästyskoulutukseen liittyen opittavana on juuri istuminen, luoksetulo ja hakukuvion opettelu. Luoksetuloa ja istumista opetellaan koko ajan arkipäivän toiminnoissa. Hakukuviota opetetaan siten, että koira innostetaan juoksemaan edes takaisin ihmisen käsien perässä. Lolalla on vaan paha tapa tässä harjoituksessa purra ihmisen käsiä. Tämän poistamiseen olemme kuitenkin saaneet vinkkejä ja pyrimme lopettamaan puremisen puuttumalla siihen tiukasti. 

Lolan kanssa on käyty kyläilemässä monissa paikoissa, kuljettu yleisötapahtumassa ja se on tavannut monia erikokoisia ja näköisiä koiria. Myös hevosia on käyty katsomassa. Monenikäisiä ja -kokoisia ihmislapsia on nähty. Pullan kanssa Lola tulee ihan hyvin toimeen, kynnestä se ei ole tainnut saada kuin kerran. Lolan kanssa on käyty myös uimassa, mikä oli tuttua touhua sille jo kasvattajan luota. Lola rohkaistuu päivä päivältä, aiemmin pelottavat asiat eivät pelota läheskään yhtä paljon enää. 

Olemme käyneet myös pariin otteeseen pentutreffeillä leikkimässä muiden samanikäisten pentujen kanssa turvallisessa ympäristössä. Ystäväni otti kuvia Lolasta 3.8. ennen pentutreffejä ja myös pentujen leikeistä. Tässä sitä kuvasatoa. 

Minä ja Lola

Leikkikavereita tekemässä...

Tämmönen löytyi! Kaikenlaista pitää kantaa, koko ajan, ulkona ja sisällä. Noutaja kun on. :)

Painiksi meni

Tässä nyt (ei niin) lyhyesti Lolan alkutaipaleesta meillä. :D Kerron myöhemmin lisää neidin taidoista ja kehityksestä sekä koulutuksen edistymisestä, pysykääpä kuulolla. 

Tähän loppuun vielä terkut Pullalta! Käytiin tänään Lolan kanssa ensimmäisellä rokotuksella. Samalla reissulla haettiin Hankkijasta Pullalle vähän ruokaa. Hetkeksi pitäis piisata! :D 

Vaan 88 pussia ruokaa ;)

     

Weekend in Kinsale and my last moments in Ireland

Huhhuh, nyt on vierähtänyt aivan liian pitkä aika viime päivityksestä. Puolustaudun kuitenkin sillä, että loppuaika Irlannissa oli todella kiireinen ja nyt Suomeen paluun jälkeenkin on tapahtunut niin paljon, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt istahtaa ja kirjoittaa. Tämä postaus keskittyy viimeisiin juttuihin Irlantiin liittyen ja seuraavassa postauksessa paljastankin sitten kaikki ne uudet tuulet, jotka täällä Suomessa puhaltaa. Mutta nyt siis hetkeksi vielä takaisin Irlantiin...

Viimeinen viikonloppuni Irlannissa eli 23.-24.7. kului mukavasti hieman reissaten. Isäni, hänen naisystävänsä ja pikkuveljeni tulivat Irlantiin minua tapaamaan ja lähdimme yhdessä matkalle Corkin maakuntaan, Kinsalen satamakaupunkiin. Lauantaina poppoo saapui Dubliniin puoliltapäivin. Tapasimme Heustonin rautatieasemalla, josta suuntasimme junalla kohti Corkin kaupunkia. Corkista matka jatkui taksilla majapaikkaamme, joka oli B&B maaseudulla, aivan Kinsalen kaupungin lähellä. Taksikuski ei osannut pelkän nimen perusteella majapaikkaan ja eksyimmekin hieman matkalla. Löysimme kuitenkin perille ja kirjauduttuamme sisään, lähdimme heti Kinsalen keskustaan, jossa meillä oli pöytävaraus Finn's Table -nimisessä ravintolassa. Siellä söimme hyvin (todella hyvin!) ja kävimme vielä sen jälkeen kiertelemässä kaupungilla sekä juomassa parissakin eri pubissa olutta ja siideriä. Tässä kuvia, joita otin Kinsalesta lauantaina. 

Matkaseurani: Vasemmalta alkaen pikkuveljeni Lauri, Kirsti ja isäni Jussi.

St. Multose Church

Kuvista saa edes hieman käsitystä, kuinka hieno ja uniikki kaupunki Kinsale on. Sitä on kuitenkin vaikea kuvailla, siellä pitää käydä voidakseen todella arvostaa kaupungin kauneutta. Sunnuntaina heräsimme B&B:llä, söimme loistavan aamupalan, jonka jälkeen kiertelimme B&B:n ympäristössä ihaillen maaseudun maisemia. Tässä myös pari otosta B&B:n ympäristöstä.

Kirjauduttuamme ulos B&B:stä, saimme majapaikan pitäjiltä kyydin Kinsaleen, jossa vietimme vielä mukavan päivän kierrellen ja maisemia ihaillen. Kävimme lähemmin tutustumassa Desmondin linnaan. Se oli pääasiassa toiminut vankilana ja suuren nälänhädän aikaan myös vaivaistalona. Linna oli nykyään museo, jossa kerrottiin linnan historiasta ja siellä oli myös viinimuseo. 

Kuljeskelimme vielä Kinsalessa, kävimme syömässä Fish & Chipsejä paikallisessa ravintolassa ja joimme myös jälleen olutta ja siideriä paikallisessa pubissa. Isä ja Kirsti maistoivat myös paikallisia oluita Kinsalen panimosta ja ne todettiin sen verran hyviksi, että kotiinkin piti ostaa pari. Haikein mielin lähdimme iltapäivällä Kinsalesta ensin bussilla Corkiin ja sieltä junalla taas Dubliniin. Pikkuveljeni sanoi moneen kertaan matkan aikana, että Kinsaleen pitää tulla joskus uudestaan, paremmalla ajalla. 

Viikonlopun jälkeen minulla koitti paluu arkeen. Viikko alkoi kuitenkin hyvissä tunnelmissa, töitä oli enää 4 päivää jäljellä ja torstaina olisi aika palata takaisin koti-Suomeen. Lisäksi maanantaina tämä viikonlopun matkaseurue tuli vielä Ongariin tapaamaan host-perhettäni. Söimme paikallisessa pubissa ja istuskelimme pari tuntia jutellen. Minusta tuntui hyvältä, että edes osa perheestäni tapasi host-perheeni. Maanantain jälkeen viikko tuntui kuluvan hitaasti, lapset olivat koko ajan kotona, heillä ei ollut enää leirejä, joten minulla oli täysi työ keksiä heille tekemistä. Iltaisin aika meni nopeasti, kun keskityin pakkailuun ja muihin lähtövalmisteluihin. Pakkaamisen aloittaminen tuntui tuskallisen hankalalta, mutta kun vauhtiin pääsi, niin homma oli hetkessä hoidettu. 

Matkalaukut pakattuina lähtöpäivän aamuna

Torstaina, lähtöpäivän aamuna perheen lapset tulivat huoneeseeni antamaan läksiäislahjat. Hyvästelin perheen äidin jo aamulla, koska en näkisi häntä enää iltapäivällä. Päivä kului jokseenkin odottavissa tunnelmissa. Kun perheen isä tuli kotiin, lähdimme heti lentokentälle. Matka lentokentälle oli samalla haikea ja todella kutkuttava. Odotin kotiinpääsyä kärsimättömänä! Lasten hyvästely tuntui pahalta, mutta kun kotimatka alkoi, en osannut enää muuta ajatellakkaan kuin sitä, että pian olisin taas kotona rakkaideni luona. Lento sujui hyvin, mutta viimeiset hetket lentokoneessa olivat kaikista vaikeimmat, ei olisi malttanut odottaa, että pääsee näkemään kaikki läheiset jälleen. Nyt olen ollut kohta jo kolme viikkoa Suomessa, elämä on palannut tietyillä tavoilla uomilleen ja toisaalta todella moni asia on muuttunut tai muuttumassa. Siitä lisää piakkoin...