torstai 7. huhtikuuta 2016

Month to go !


Nyt on lähtöpäivä selvillä ja lentoliput varattu! Lähden siis tasan kuukauden päästä, 7. toukokuuta, kohti Dublinia. Hankin samaan hyömyyn myös paluulipun, jossa päivämääränä on 28. heinäkuuta. Tämä ihan oikeasti tapahtuu! 

Sen verran voisin jo tulevasta host-perheestäni paljastaa, että siihen kuuluu äiti, isä ja kolme poikaa, jotka ovat iältään 4-, 6- ja 8-vuotiaat. Aina kun kerron ihmisille sen, että tulen huolehtimaan kolmesta pojasta ja vielä kun kerron nuo iät, niin kaikki hymähtävät merkitsevästi hymyillen. :D Kaikki siis olettavat, että minulla tulee olemaan kädet täynnä. Itse en ole niinkään huolissani, olenhan minä sen verran lapsia hoitanut ja joukkoon on mahtunut monenmoisia vilkkaitakin yksilöitä. Varmasti välillä tulee tilanteita, jolloin pinna kiristyy ja lapset testaavat, miten pitkälle venyn, mutta en silti pelkää, kyllä mä pärjään. :)

Meinasin jo tokaista, että kun lennot on varattu, niin kaikki alkaa olla valmista. Mutta ei lähelläkään! Paljon kaikkea pitää vielä hoitaa ja selvittää, tällä hetkellä minulla ei ole edes matkalaukkua. Passin hankintakin on vielä kesken ja tuntuu siltä, että miljoona koulutehtävää on tekemättä ja yksi tenttikin on vielä juuri ennen lähtöä. Lisäksi jos haluan valmistua tämän vuoden joulukuussa, niin opinnäytetyökin pitäisi saada alulle ja sen teoriaosuutta kirjoitella sitten Irlannissa, jos on aikaa (nimenomaan jos!). 

Tällä hetkellä fiilikset lähdöstä vaihtelevat pelonsekaisista todella jännittyneisiin. Iltaisin, kun menen nukkumaan kullan kainaloon, ajatukset alkavat laukkaamaan ja ikäväkin iskee oudosti etuajassa. Tai lähinnä varmaan pelko siitä, kuinka ikävä minun tuleekaan Jania ja kaikkia rakkaita ihmisiä. Päivisin jännittyneet tunnelmat ovat päällimäisinä ja suunnittelen jo kaikkea, mitä tulen lastenhoidon lisäksi Irlannissa tekemään. Fiilikset ovat siis hyvin sekavat, mutta katsotaan miten ne tässä kuukauden aikana kehittyvät. Tuskin tosin jännitys helpottaa, kasvaa vain... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti