10 päivää jäljellä

10 päivän päästä tähän aikaan olen jo ensimmäistä iltaani Dublinissa. Vaikea sitä on vieläkään ihan täysin käsittää! Kaikki ne, joille asiasta kerron, hämmästelevät ja ensimmäinen toteamus on aina, että hieno juttu. Niinhän se onkin, todella hieno juttu, mutta itsellä tietysti fiilikset vaihtelee lähinnä jännityksestä pelkoon.

Jännittäväähän tämä on kaikin puolin. Minusta tuntuu, etten ole valmistautunut riittävästi, tämä kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja kivuttomasti. Mietin sitäkin, että apua, en ole vielä alkanut pakkaamaan! Tosin, ehkä en siihen ihan kymmentä päivää tarvitse. :D

Tällä hetkellä odotan eniten viimeistä työpäivääni kaupan kassalla sekä yhteisiä hetkiä, jotka vielä ennen lähtöä saan viettää perheen ja ystävien kanssa. On hyvä keskittyä näihin iloisiin hetkiin, jotta jännitys ei sentään vielä ota ihan kokonaan valtaa.

Pelkoa herättää ajatus siitä, kuinka hirmuinen ikävä minun tulee kaikkia ihania ihmisiä, jotka jäävät tänne Suomeen. Yritän miettiä, että se on vain kolme kuukautta, mutta tietysti nyt se tuntuu kovin pitkältä ajalta. Kuulin tässä taannoin radiosta biisin, joka sopii lyriikoiltaan lähes täydellisesti tähän tulevaan eroon. Linkkaan sen vain tähän, ei ne sanat sen enempää selittelyjä vaadi: