sunnuntai 15. toukokuuta 2016

My first week as an au pair

Tervehdys kaikille! Nyt on jälleen sunnuntai ja ensimmäinen viikko au pair-elämää takana ja voin vaan sanoa, että huhhuh. Työ on rankkaa, mut edelleen on ihan hyvä fiilis kaikesta! :) 

Mun tavanomainen päivä arkena alkaa noin 7.30. Menen hiukan ennen puolta alakertaan ja alan ottaa aamupalajuttuja esille. Perheen äiti tai isä huolehtii lasten herättämisestä ja pukemisesta, minä huolehdin sitten aamupalan jaon ja valvonnan. Tässä vaiheessa vanhemmat lähtevätkin töihin ja minä jään lasten kanssa keskenään. Aamupalan jälkeen valvon, että kaksi vanhempaa poikaa pesee hampaansa ja kasvonsa sekä laittavat hiuksensa kuosiin. Sen jälkeen huolehdin, että he laittavat eväslaatikkonsa reppuunsa ja sitten lähdenkin koko köörin kanssa kahdeksalta läheiselle bussipysäkille. Kaksi vanhempaa poikaa lähtevät kouluun päiväksi ja minä ja nuorin poika palaamme kotiin. Aamupäivä kuluu tiskejä laitellen, pyykkiä pesten ja nuorimman pojan kanssa leikkien ja mahdollisuuksien mukaan ulkoillen. Ennen puolta päivää tarjoilen pojalle kevyen välipalan, jonka jälkeen hän pesee hampaansa ja naamansa ja minä laitan hänen hiuksensa hyvin. Sen jälkeen lähdemme kotoa ja saatan pojan pienen matkan päähän niin sanottuun "kerhoon" tai "eskariin", jotain sellaista suomalaista se kai vastaa. Tämän jälkeen minulla on vajaa kolme tuntia aikaa häärätä kotona yksin, laitan pyykkejä, syön lounasta, siivoilen ja valmistan päivällisen. Kolmen maissa haen ensin kaksi vanhempaa poikaa bussipysäkiltä ja hetken kuluttua haemme yhdessä nuorimmaisen kerhosta. Kotona huolehdin, että kaksi vanhempaa poikaa tekevät läksynsä, jonka jälkeen syömme päivällisen. Päivällisen jälkeen siivoan pöydän ja laitan tiskit, jonka jälkeen yleensä vanhemmat tulevatkin jo kotiin. Päivä päättyy viimeistään noin klo 17.

Tämä viikko kului pitkälti arkipäivien kaavan opettelussa. Perheen äiti oli kotona maanantaista keskiviikkoon ja opasti minulle asioita, kuten joidenkin helppojen ruokien valmistusta ja pyykinpesukoneen jne käyttöä. Torstaina ja perjantaina minulla olikin täydet työpäivät, jolloin olin yksin lasten kanssa. Kaikki sujui ihan hyvin, työtä riittää, mutta eipähän ehdi tulla tylsää. Ja pojat ovat loppujen lopuksi todella hyväkäytöksisiä, mitä nyt homma välillä lähtee vähän lapasesta, kun he ovat kaikki paikalla.

Vapaa-aikaa minulla on siis arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Perheen vanhemmat onneksi arvostavat sitä, että minulla tulee olla myös vapaa-aikaa ja he saattavat viikonloppuisin sanoa lapsillekin, että Kaisalla on nyt vapaata, hän ei tule leikkimään. Toki auttelen parhaani mukaan kotitöissä vapaa-ajallanikin, mutta suuri osa omasta ajastani kuluu täällä huoneessani oleskellen, varsinkin viikolla.

Tällä viikolla telkkarista tuli Euroviisuja ja koska olen kunnon Euroviisu-fani, halusin katsoa molemmat semifinaalit ja eilen katsoin sitten varsinaisen finaalin. Onnistuin siinä sivussa koukuttamaan myös perheen vanhimman pojan Euroviisuihin. :D Tiistaina katsoimme ensimmäisen semifinaalin ja perheen äiti tarjosi minulle ensimmäisen Guinnessini, sillä siitä oli ollut aiemmin puhetta. Tuli juotua ja itse asiassa hyvää oli, vaikka en normaalisti olutta juo. :) Olen tällä viikolla (ja tälläkin hetkellä :D) katsellut myös mm-jääkiekkoa, Suomen pelejä, niitä pystyy onneksi katsomaan livenä youtubesta IIHF:n kanavalta.

Valmiina Euroviisujen ensimmäiseen semifinaaliin kera Guinness-tuopillisen!

Keskiviikkoiltana uskaltauduin ensimmäistä kertaa yksinäni ulkoilemaan. Kävin hieman kävelyllä lähiympäristössä ja samalla reissulla kävin myös läheisessä marketissa ihmettelemässä ja ostamassa itselleni hieman herkkuja tänne omaan huoneeseeni. Tämä lähiö on nimeltään Ongar ja alue on mielestäni hieno, pienessä keskuksessa on kaikki mitä tarvitsee aina ruokakaupasta ja apteekista perinteiseen irkkupubiin (tietenkin!). Keskuksen ympärillä on paljon taloja ja toisaalta paljon myös vihreää. Seuraavassa pari kuvaa, jotka otin kävelyretkelläni ympäristöstä.



Tänään oli hieman erilainen päivä ja muistin vihdoin ottaa kameran mukaan reissuun, joten kuvia riittää. Teenkin tästä päivästä vielä ihan oman postauksensa... ;)

2 kommenttia:

  1. Luin ensin kahden meidän koulua käyvän tytön blogia, kun he ovat parhaillaan isänsä kotimaassa Costa Ricassa. Sitten jatkoin tänne sinun blogiisi. Tosi mukava ja mielenkiintoista lukea kuulumisia!
    Kylläpä sulla on aika tiivis päiväohjelma, hyvä, että vapaa-aikaakin järjestyy ja ymmärretään senkin tärkeys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla sitten riittää lukemista kahdessa blogissa! :) Kiva kuulla! Kyllähän se on, mutta onneksi vähitellen alkaa arki rutinoitua aika vahvasti.

      Poista