torstai 9. helmikuuta 2017

Lola, jänöjussien kauhu !

Nyt tulee tämän blogin tähän mennessä historiallisin päivitys! Tosi harmi että kuvat on taas vaan puhelinkuvia, mut saapahan edes vähän käsitystä tapahtumista. Ennen varsinaista historiallista osuutta todettakoon, että arki on täällä meillä ollut aika normaalia. Tähän alkuun ajattelin jakaa pari kuvaa ja videon. Nämä kuvat ovat viikko sitten otettu, kun Jani kävi Lolan kanssa koirapuistossa. Sinne sattui samaan aikaan kaverikin Lolalle. Rotua Jani ei ollut huomannut kysyä, mutta kamu oli 4 kuukauden ikäinen. Ja samankokoinen kun meidän puolet vanhempi Lola, joten ilmeisesti aika iso kaveri on kasvamassa. :D 



Samaiselta päivältä on myös video. Kerrankin sain pienen videopätkän Lolan ja Pullan aika huvittavan näköisistä leikeistä. Taustalla pauhaa telkkari, en osaa noita videoita juurikaan muokkailla, niin en osannut ottaa ääniä pois. Toivottavasti ei pahasti häiritse. :P


Viikonlopuksi lähdettiin Janin vanhempien luo. Minulla oli omia menoja ja Jani oli sopinut isänsä kanssa, että he menevät metsälle Lolaa opettamaan. Olisin kovasti halunnut mennä mukaan ja voi että, kyllä mua harmittaakin että en mukana ollut! Yksityiskohdat ovat siis Janin kertomaa: Lauantaina Jani ja hänen isänsä ottivat Lolan mukaan ja lähtivät metsälle aamulla ennen yhdeksää. Metsässä matkaa tuli yhteensä taitteua viiden kilometrin verran ennen kuin alkoi tapahtua. Rusakko lähti Lolan pelästyttämänä aivan Janin edestä liikkeelle. Lola istui hienosti pillin vihellyksestä ja sitten alkoi paukkua. Jani ampui jänöä kerran, hänen isänsä tulitti kaksikin kertaa. Rusakko katosi pusikkoon, jonne Lola lähetettiin etsimään saalista, jonka se löysikin. Sen verran jännittävä tämä uusi elikko kuitenkin oli, ettei Lola heti uskaltanut ottaa sitä suuhunsa. Sen jälkeen kun Jani oli nostanut rusakon pusikosta, Lolakin alkoi haluta sen itselleen. Hiukan Lola sitä tietysti saikin pöllyttää, olihan tämä rusakko ensimmäinen kaato, joka saatiin Lolan avustuksella. Tässä Janin ottamat kuvat lauantailta: 

Innokas mettäkoira

Janin "kota" talvikuosissa.

"Mikä tää on? :o" :D

"Joko saan ottaa ton?" :D

Onnellinen metsästäjä ja koira, hiukan epäonnisempi pupu. :D

Jahdin päätteeksi koira oli hieman verinen.

Sunnuntaina metsälle piti tietysti lähteä jälleen, vaikkakin epäilyksiä oli, ettei tuuri voi käydä kahtena peräkkäisenä päivänä. Myös siitä, istuisiko ja odottaisiko Lola tällä kertaa yhtä hienosti, kun tiesi mitä tulee tapahtumaan, oli hiukan epäilyksiä. Jonkin aikaa metsässä kuljettuaan rusakko lähti jälleen aivan Janin edestä, kuitenkin niin, että Lola oli metsästäjien ja saaliin välissä. Jani vihelsi pilliin ja vaikka Lola näki rusakon, se istui kuuliaisesti eikä lähtenyt ryntäämään perään. Janin isä ampui rusakkoa kerran, mikä koitui heti jänöjussin kohtaloksi. Vapaa-käskyn saatuaan Lola sai lähteä saaliin luo ja tällä kertaa se uskalsi heti ottaa rusakon suuhunsa. Lola varmisti vielä, että pupu on varmasti kuollut juhlimalla jälleen se suussaan. Tähän oli hyvä päättää loistava jahtiviikonloppu, kaksi reissua ja saaliina kaksi rusakkoa ei ole ollenkaan huono saavutus, varsinkin kun Lolan koulutus on tietysti vielä kesken. Alku on kuitenkin varsin lupaava. ;)

Pulska pupu :D

"Tätäkö me ny sit aina tehdään?"

Ens kerralla en kyl jätä jahtia väliin mistään hinnasta (ja sit ei varmana tuu saalista :D)! Tähän loppuun kevennyksenä vielä kuva eiliseltä. Käytiin vähän kaupoilla, kun alko eläinten ruuat ja Lolan herkut olla vähissä. Tän verran sitten tarttu mukaan:

Pöydällä Pullalle Latzin 44 pussin hyytelövalikoima, vieressä paketti, jossa on yhteensä 320 kakkapussia, dental sticks- ja luusäästöpakkaukset ja kaksi isoa luuta. Lattialla muovinen säilytysboksi koiranruualle ja kaksi säkkiä koiranruokaa. Ja tietty Lola! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti