Metsästys meidän perheessä

Eläinten kanssa ei olla tehty mitään ihmeellistä, ollaan elelty lähinnä normiarkea. Päätinkin siis kirjoittaa aiheesta, josta olen ajatellut jo jonkin aikaa kirjoitella: metsästyksestä meidän perheessä. 

Meidän perheellä tarkoitan siis minua ja Jania (sekä eläimiä tietty), meidän pientä perhettä. :) Jani on meistä se kokenut metsästäjä, hän on käynyt metsällä pienestä saakka. Heidän perheeseensä metsästys on tullut perheen isän kautta, joka innostui harrastuksesta aikuisena. Jani harrastaa monenlaisen riistan metsästystä: peuran, kauriin, lintujen, jäniksen, ketun... Majavapassissakin hän on ollut, mutta majavaa ei ole saatujen eläinten kirjoon saatu, tosin kettukin sieltä taitaa vielä puuttua. Rohkenen kuitenkin väittää, että Jani tykkää eniten käydä lintumetsällä, sen vuoksi metsäkoiraksikin hankimme lintukoiran ajavan koiran tai hirvikoiran sijaan. Metsästysseuran hirviporukassa Jani ei vielä ole ja heidän seurassaan hirvikoiria onkin ilmeisesti aivan tarpeeksi. Lisäksi Janin vanhemmilla on kaksi ajavaa mäyräkoiraa, joita käytetään peura ja kauris jahdeissa. Luonnollinen valinta metsästyskoiraksemme oli siis lintukoira. Vaikka lintumetsästys on Janin mieleen, tällä hetkellä, kun Lolan koulutus on vielä kesken, mieluiten hän lähtee seuran yhteisjahteihin, joissa saaliiksi havitellaan peuroja tai kauriita. Olen kuitenkin vakuuttunut, että lintumetsällä käynti lisääntyy moninkertaiseksi, kun Jani saa avuksi toimivan ylösajavan ja noutavan lintukoiran, jollaista Lolasta pyritään kouluttamaan.

Minä tulin Janin perheeseen viisi ja puoli vuotta sitten. Aluksi suhtauduin metsästykseen varovaisen kielteisesti: kuvittelin monien asiaan perehtymättömien tapaan, että metsästys on eläinten tappamista huvikseen. Metsästys oli minulle tuttua ennestään vain sen kautta, että tiesin pappani harrastaneen metsästystä. En kuitenkaan koskaan tavannut pappaani, hän kuoli kaksi vuotta ennen syntymääni. Meillä kotona pappan metsästysharrastuksesta on muistona täytetty hirven pää, hirven nahka sekä pappan metsästysaseita, mukaan lukien kivääri, jonka hihnaan pappa on kirjannut isoimmat kaatonsa. Ensimmäinen lause, jolla Jani alkoi saada minua lämpeämään harrastukselle oli: "Mieluummin se peura tai hirvi lautasella kuin auton konepellillä." Siitä hetkestä alkaen aloin ajatella metsästystä aivan toisella tavalla, nimittäin riistanhoitona. 

"Salakaataja" :D

Reilu vuosi sitten uskaltauduin ensimmäistä kertaa lähtemään Janin ja hänen isänsä kanssa seuran yhteisjahtiin. Ajattelin pitkään ennen sitä, ettei minulla ole mitään asiaa jahtiin, koska olen hyödytön ilman taitoa, lupia saati asetta. Janin isä oli kuitenkin niin mukava, kun hän otti minut jahtiin mukaan. Hän toimii jahdeissa koiramiehenä, koska yleensä hänen mäyräkoiransa ovat jahdissa ajavina koirina. Pääsin siis jahtiin mukaan ns. koiramiehen apulaisena ja alussa tietysti kaikki oli uutta. Melko nopeasti olen kuitenkin päässyt sisälle homman juoneen, tiedän jo paljon enemmän ja osaan olla oikeasti avuksi koirien kanssa. 

Ostin viikonloppuna viimein kunnon erähousut.

Uusimmassa Metsästäjä-lehdessä (6/2016) on juttu metsästäjistä ilman aseita. Jani vinkkasi siitä minulle ja halusin tietty heti lukea jutun. Siinä puhuttiin enimmäkseen aseettomista metsästäjistä juuri koiramiehinä ja -naisina. Aseettomana metsästävälle tärkeintä metsästyksessä on luonnon läheisyys, rentoutuminen ja yhteisöllisyys. Juuri näitä asioita metsästys on minulle. Jahtipäivän parhaita hetkiä on kun koirat pääsevät hajujäljelle ja ajo alkaa, kun havaintoja eläimistä saadaan, tietty jos saalista tulee ja parhaimpana, yhteinen nuotiohetki jahdin päätteeksi tai vetojen välissä. Tykkään olla myös muussa metsästysseuran toiminnassa mukana, kuten ampumakisoissa talkoolaisena. Ensi sunnuntaina onkin tiedossa seuran kinkkukisat, joissa kisataan joulukinkuista, sinnekin ollaan tietty menossa.

Viime syksynä, kun aloin jahdeissa käymään, harkitsin jonkin aikaa vakavasti metsästystutkinnon suorittamista ja aselupien hankkimista. Olen kuitenkin osittain haudannut tuon ajatuksen, lähinnä siksi, että en tiedä pystyisinkö käsittelemään riistan alusta loppuun eli metsästä ruokapöytään. Olen todennut, että jos aseen kanssa alkaisin metsästystä harrastamaan, haluaisin ehdottomasti olla ihan kunnon metsästäjä. En siis haluaisi olla sellainen, että voisin ampua riistaa, mutta pyytäisin aina Janin tai jonkun muun käsittelemään sen. Jos jossain vaiheessa ajatukseni muuttuu ja opettelen käsittelemään ammuttua riistaa, saatan harkita aseellisen metsästämisen aloittamista uudelleen. Tuttuun seuraan liittymistä ns. kannatusjäsenenä olen ajatellut. Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen tähän tilanteeseen: pääsen aina halutessani mukaan yhteisjahtiin koiramiehen apurina. Myös Lolan koulutuksessa aion olla Janin apuna metsällä ja myöhemmässäkin vaiheessa aion käydä myös Janin ja Lolan kanssa metsällä. Lisäksi olen ajatellut jatkossa ottaa metsälle haulikon sijaan hieman erilaisen aseen: kameran! Jospa oppisin ottamaan kivoja jahtikuvia. :)