sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tour of Wicklow

Hoi lukijat! :) 

Eilen tuli taas retkeiltyä! Tällä kertaa oli vuorossa upeat Wicklown maisemat (Varoituksen sana: kuvia tulee tällä kertaa olemaan PALJON). Kun tulin tänne perheeseen, huoneessani oli pinkka esitteitä, karttoja yms, joita aiemmat au pairit olivat jättäneet. Siitä pinosta bongasin tämän retken, jonka erikoisuutena oli se, että Wicklowta, eli niin sanottua Irlannin vuoristoa, pääsi näkemään hevosen selästä. Siitä hetkestä, kun tuon yksityiskohdan bongasin, retki oli heti minun must do -listallani. Jokin aika sitten kyselin Facebookin Suomitytöt Irlannissa -ryhmästä, kiinnostaisiko ketään lähteä kanssani tällaiselle retkelle ja kyllähän sieltä sitten niitä kiinnostuneita löytyikin! Lopulta eilen lähdettiin reissuun kolmen muun suomalaistytön kanssa. 


Aamu valkeni aivan upeana! Yllä oleva kuva on täältä Ongarista eiliseltä aamulta, kun kävelin bussipysäkille ja tuota ei siis ole muokattu mihinkään suuntaan. Saimme siis parhaan mahdollisen retki-sään, mikä on Irlannissa melkein yhtä kuin lottovoitto. :D Lähdin aamulla aikaisin liikenteeseen, bussipysäkillä odottelin jo ennen kahdeksaa. Keskustaan päästyäni kävin katsomassa paikan, josta retkibussi lähtee ja menin sen jälkeen vielä läheiseen kahvilaan hörppimään latten ja syömään croissantin (siitähän alkaa tulla jo melkein retkiperinne :D). Sen jälkeen kävin nopeasti kioskilla, jonka jälkeen suuntasinkin retkibussin lähtöpaikalle, jossa kohtasin aikalailla heti muut suomalaistytöt. Heidän kanssaan juttu alkoi myös heti luistamaan! Hyppäsimme minibussiin ja vielä toisen nopean pysähdyksen jälkeen retki saattoi alkaa! 

Retkibussi suuntasi Wicklow'n kreivikuntaan ja heti ensimmäisenä pääsimme tallille. Siellä vaihdettiin ratsastuskengät jalkaan ja laitettiin kypärät päähän ja suunnattiin ensiksi kentälle. Jokaiselle valittiin ratsastuskokemuksen perusteella hevonen ja kokeneimmat ratsastajat (minä mukaan lukien) pääsivät kentän toiselle puolelle kokeneidempien ratsastajien tunnille siksi aikaa, kun toisessa päässä kenttää kokemattomammille ohjattiin ratsastuksen alkeet, joita retkellä vaadittiin. Kokeneiden tunnilla mentiin aika lailla ravissa koko ajan (nahkatakki oli lievästi sanottuna kuuma näin rankkaan treenaamiseen) ja tehtiin pääty-ympyröitä. Laukkaamaankin olisi päässyt, mutta itse olin sen verran epävarma huonoissa varusteissa ja vieraan hevosen selässä, etten tohtinut laukata. Kun toisessa päässä kenttää oli saatu ratsastuksen minialkeet opetettua, lähdimme kentältä maastoon. Ensimmäiseksi suuntasimme niitylle, jossa otettiin muutamia kuvia. Sitten kävimme hieman mäkisessä (lue: jyrkässä) umpimetsässä pyörimässä. Niittyjen kautta suuntasimme takaisin tallille. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat ja koko ajan olin hymyssä suin, oli vaan niin hienoa päästä ratsaille sellaisissa maisemissa ja onneksi hevonenkin oli varsin miellyttävä ratsastettava. Yrittäkääpä tästä sitten kuvista saada vähän näkemystä, kuinka upeaa se olikaan. ;) 
 

Leveä hymy kertoo kaiken ! Ratsuna ihana tamma Cracker.


Joustin hyvin tiukasta "en ota koskaan kuvia hevosen selästä"-säännöstäni, oli pakko!



Halaus Crackerille! :)
Väsynyt, mutta onnellinen, ainakin ratsastaja :D
Talleilta matka jatkui pieneen Enniskerryn kylään, jossa kävimme lounaalla. Söin kana-herkkusieni-piirakkaa ja makkararullan, oli kyllä hyvää! Ennen bussiin paluuta ehdin ottaa Enniskerrystäkin pari kuvaa: 

Enniskerryn kellotorni

Kylänraitti :D
Lounaan jälkeen matka jatkui pieniä teitä pitkin Wicklow'n upeissa vuoristomaisemissa. Välillä pysähdyttiin ottamaan kuvia. Pysähdyimme esimerkiksi Glenmacnassin vesiputouksella. 

Keskellä Glenmacnassin vesiputous


Suuntasimme Guinness-järven maisemiin, jotka olivat todella huikeat! Ensin kävimme lähistöllä sijaistevalla sillalla, joka oli niin sanottu P.S. I love you-silta. Itse en ole tainnut kyseistä elokuvaa nähdä, mutta täytyy ehkä joskus katsoa, kun olen nyt käynyt kyseisen elokuvan kuvausmaisemissakin. ;) Näissä maisemissa kuvataan myös Viikingit TV-sarjaa, joiden kuvauskalustoa (rekkoja, vaunuja) nähtiin myös matkan varrella.

P.S. I love you-silta


Hyppäsin sillan kaiteelle :D
Guinness-järvi ja maisemat :)



Harmi, ettei kuvista saa todellista käsitystä näiden maisemien kauneudesta. :/ Mutta sanonpahan vaan, että upeat on! Suosittelen kyllä Wicklow'ssa käyntiä kaikille, jotka Irlantiin matkustaa.

Lopuksi kävimme vielä Glendalough'n luostarin raunioilla. Siellä pystyi tuntemaan hyvin historian havinaa, vaikka nyt luostarin alueella oli jäljellä lähinnä raunioita ja enimmäkseen se oli hautausmaata. Rauniot kertoivat kuitenkin tarinaa keskiajalta. Maisemat olivat jälleen huikeat, sillä luostari oli pitkälti vuorten ja kukkuloiden ympäröimä. Luostarilta minulla olisi enemmänkin kuvia, mutta blogger jostain syystä kääntelee ja vääristää niitä, ilmeisesti blogger haluaa rajoittaa jo tämän postauksen kuvien määrää. Tässä nyt kuitenkin joitain otoksia. :)    

Glendalough'n katedraalin rauniot









Päivä oli todella antoisa ja ylitti todellakin odotukseni! Tähän loppuun täytyy ehdottomasti vielä kiittää upeaa matkaseuraani! Toivottavasti nähdään vielä jossain merkeissä ennen kuin palaan Suomeen, ja miksei sitten joskus sielläkin. ;)

Huikee posse, vasemmalta alkaen Minna, Maikki, mä ja Soile! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti